sunnuntai 27. elokuuta 2017

Mukaan Partioon!


Suonkiertäjien sudenpennut ja seikkailijat kokoontuvat kololla keskiviikkoisin 17.30-19.00. Poikkeuksista tiedotetaan mm. Facebookissa ja Alueviestin järjestöpalstalla. Kaikki uudet ja jo aiemmin mukana toiminnassa mukana olleet lapset ovat tervetulleita tutustumaan partioharrastukseen Suodenniemellä.

Partiossa toimitaan yhdessä tekemällä ja kokeilemalla, sekä tarjotaan jokaiselle partiolaiselle onnistumisen kokemuksia. Partiossa tärkeää on positiivinen yhteishenki, ja jokaiselle lapselle ja aikuiselle löytyy partioharrastuksen kautta varmasti se "oma juttu". Partiossa saat olla oma itsesi ja hyödyntää omia vahvuuksiasi. Partiossa opetellaan erätaitoja kiehisten vuolemisesta lumimajoitteen tekoon, sekä harjoitellaan arjen taitoja pullanleipomisesta kierrätykseen. Partioharrastus on täynnä mahdollisuuksia, sillä erilaiset leirit, partiotaitokilpailut ja ulkomaanprojektit kuuluvat osana partio-ohjelmaan. 


Suodenniemen Suonkiertäjät ry:n jäseniä on tällä hetkellä noin 30. Toivomme toimintaamme mukaan lisää innokkaita lapsia ja aikuisia. Kaikkeen ei tarvitse aina ehtiä osallistumaan, vaan perheen aikataulujen mukaan on mahdollista harrastaa partiota. Suonkiertäjien kesään kuului muun muassa kesäretki Merikarviaan, 20-vuotisjuhlien pakohuonepelin pohdiskelut korsussa, sekä satojen lättyjen paistoa Suodenniemen kesätapahtumissa.


Katso myös Suodenniemen Suonkiertäjät 
Facebookissa

Jos yhtään kiinnostuit, mitä partio voisi tarjota juuri sinulle tai perheellenne, niin olethan yhteydessä lippukunnanjohtaja Tarjaan (p. 0505114026 / tarjakallio94@gmail.com).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti