tiistai 23. tammikuuta 2018

Lumikenkäilyä, Havaiji-tunnelmaa ja isoja tulia!

SuSun sudenpennut ja seikkailijat yöretkeilivät korsulla 20.–21.1.2018. Tämä teksti on koottu retkeilijöiden kommenteista. 


Retkellä oli isot, isot tulet ja paljon meteliä. Heijastinaarteenmetsästyksessä löytyi lopulta korsun ainoasta punaisesta ämpäristä karkkia. Nam!

Kaikki jäätyvät ruoka-aineet säilöttiin korsun eteisessä, mutta mehutermoksen hana ja toisen termoksen kansi jämähtivät. Sunnuntailounaan salaatti, kurkku ja muut lauantai-iltapalan tortillajämät menivät vähän rapsakoiksi. Kohmeista Fairya ei muuten jaksa puristaa ulos purkista…

Iltanuotiolla jaettiin tietokisavisassa 14 pistettä – voiton veivät seikkailijatytöt, joskin huutokisavastauksia ei ehkä ole ihan helppoa aina pisteyttää. Vaikka pimeä oli aluksi joillekin kovin jännää, niin taisi lopuksi unohtua koko pimeä. Osa kävi nukkumaan vasta neljän aikaan aamuyöllä. Onni valvoi koko yön.

By Erin & Onni

Havaijilla

ISOT TULET iltanuotiolla
Välillä lämmittelemässä...


Lumikenkäily oli kivaa ja sitä uudestaan, uudestaan! Palelu oli kurjaa eikä sitä haluta enää. Partiolaiset pitivät erityisen hyvää huolta varusteistaan, sillä retken päätyttyä korsulta ei löytynyt yhtään unohtunutta tavaraa tai "ei kenenkään” -sukkaa. Retkeltä lähti monta iloista ja itsensä ylittänyttä sudenpentua ja seikkailijaa kotimatkalle.

Lumikengät jalkaan ja menoks!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti